User Profiles
User’s profile page
Antti Leppä (Antti Leppä)
Olen pienestä pojasta alkaen rakastanut roolipelaamista. Nuorempana keskityin vahvasti pelaajan rooliin. Myöhemmin varttuneemmalla iällä olen siirtynyt lähinnä kirjoittamaan ja vetämään pelejä vaikka edelleenkin myös mielelläni pelaan.
Toinen suuri lapsuudessa herännyt intohimoni on ohjelmointi.
Näiden kahden kiinnostuksen kohteen välillä ei liene pientä nörttileimaisuutta lukuunottamatta ole kovinkaan paljoa yhteistä. Itse olen löytänyt yhtenevän kohdan ainakin jakamisesta.
Mielestäni (varsinkin vapaaehtoisena) tehty työ pitäisi jakaa muidenkin käyttöön oli sitten kyseessä vaivalla toteutettu ohjelma tai vaikkapa roolipeli. Tästä syystä kannatankin vahvasti niin open sourcea kuin open dataakin.
Näistä aineksista on syntynyt myös Forge & Illusion.
Yksin en kuitenkaan ole tätä tehnyt. Tätä, kuten useita muitakin projektejani on ollut tukemassa useita hyviä ystäviä sekä uskollisia liittolaisia.
Olen myös Foytin perustaja. Kyseinen yritys on tosin perustettu alunperin vain hoitamaan pakollista rahaliikennettä Forge & Illusionin ympärillä, joten kauas ei siinäkään FnI:stä mennä.
Roolipeliharrastuksen lisäksi olen päässyt Otavan Opiston kautta olemaan mukana myös pedagogisten pelien kehittämisessä viimeisen muutaman vuoden ajan.
Olen myös järjestäjänä α-con -nimisen pöytäroolipelien tekijöiden eli suunnittelijoiden, pelinjohtajien, teoreetikoiden ja ylipäätään skeneaktiivien tapahtumassa.
Game Library Publications
YDIN -roolipelisäännöstö (Fantasia)
YDIN-säännöstön ideana on olla
mahdollisimman yksinkertainen ja helppo
säännöstö pelata roolipeliä. Peli sopii niin aloittelijoille, nuoremmille
pelaajille kuin niille, jotka ovat kyllästyneet polkemaan sääntökirjojen
ja taulukoiden suossa pelatessaan. Pelin säännöt antavat
pelaamiselle raamit, joita voi sitten laajentaa lisäsääntöjen puitteissa
tai ideoimalla uusia sääntöjä omiin tarpeisiin itse. Vaikka kyseessä on
täysipainoinen säännöstö, sosiaalisille ratkaisuille jätetään runsaasti
tilaa.
YDIN -roolipelisäännöstö (Fantasia) on suunniteltu
fantasiaroolipelaamista varten, mutta säännöstöä on helppo
soveltaa myös muunlaisissa peliympäristöissä.
Säännöstön eräänlaisena mottona voitaisiin pitää lausetta: "Ei anneta
säännöstön seistä hyvän roolipelaamisen tiellä".